Miten toinen ihminen voi olla niin lähellä, ollen samalla niin kaukana? Ystäväni Lotta muutti opiskelemaan kuuden tunnin päähän täältä Hyvinkäältä. Tästäkin huolimatta kun viikonloppuna tapasimme täällä, ei jälleennäkeminen tuntunut niin kummalliselta. Siis siltä kuin sellaisen on tapana tuntua - tiedättehän? Jäin pohtimaan asiaa.
Luulen että ratkaisu on taskussa. No ei se nöyhtään liity, vaan puhelimeen. Mekin nimittäin puhumme muutaman kerran viikossa puhelimessa, useita tunteja yhteensä. Samalla se etäisyyskin jotenkin katoaa. Tietää mitä toiselle kuuluu, mitä hän tekee ja tulee kerrottua omiakin asioita luonnollisesti. Erikoinen paradigma että ihmiset lähentyvät vaikka välimatka kasvaa.
Viimeaikoina muutama muukin ystävä on hajaantunut toisaalle tästä kaupungista. No lähinnä vain Vantaalle saakka, joten välimatka ei estä meitä työskentelemästä yhdessä - mutta omaa muuttopainetta tämä kyllä kasvattaa. Ei niinkään sijainti, vaan asunnon koko hiertää pahasti.
Nyt hätkähdin itsekkin tätä kirjoitusta, en ole pitkiin aikoihin toden teolla kirjoittanut blogiini - ja nyt tyyli on menossa tähän suuntaan... Ehkä pian taas kirjoitan jostakin pinnallisesta :D
0 kommenttia:
Lähetä kommentti